​​
​Syvällisenä ja intensiivisenä tulkitsijana tunnettu pianisti Mirka Viitala on yksi sukupolvensa valovoimaisimmista esiintyjistä. Hänen kykynsä liikkua sujuvasti eri tyylilajien ja roolien välillä on tuonut hänelle monimuotoisen taiteellisen uran, jossa hän on yhtä lailla kotonaan klassisessa ohjelmistossa kuin kokeellisen nykymusiikin ja esitystaiteen parissa. Viitala on toiminut solistina mm. Radion sinfoniaorkesterin, Sinfonia Lahden, Kuopion kaupunginorkesterin ja Tapiola Sinfoniettan kanssa, mm. kapellimestareiden Hannu Lintu ja John Adams johdolla.
​​​
Solistisen konsertoinnin lisäksi Viitala on usein nähty muusikko mm. Kamariorkesteri Avanti!n ja Helsingin kaupunginorkesterin riveissä. Hän on ollut mukana useissa taiteilija Teemu Mäen ohjaamissa, monitaiteisissa produktioissa, kuten Sinusta tulee koivu (Stoa, 2017) ja Jouluevankeliumi (Kiasma-teatteri, 2018).
​
Vuonna 2023 Alba Records julkaisi sekä Viitalan soololevyn, että kamarimusiikkilevyn ´Rebecca ja Louise´. Molemmat levyt ovat saaneet erinomaisia arvioita koti- ja ulkomaisissa medioissa. Viitala on tallentanut musiikkia YLE:lle vuodesta 2000 ja on kantaesittänyt lukuisia koti- ja ulkomaisten säveltäjien, kuten Matthew Whittallin, Pasi Lyytikäisen ja Riikka Talvitien teoksia. Elokuussa 2024 sopraano Meeri Pulakka ja Viitala kantaesittivät Minna Leinosen heille säveltämän laulusarjan Aika-avaruutta Suvi Nuotion runoihin.
​
Viitala aloitti pianistintaipaleensa nelivuotiaana isänsä opastuksella, matkaten Kuusamon musiikkikoulun ja Sibelius-Akatemian nuoriso-osaston kautta Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen osastolle, jossa hän opiskeli mm. Matti Raekallion ja Ralf Gothonin johdolla. Opintojaan hän täydensi professori Jan Wijnin luokalla Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa sekä mm. Murray Perahian, Liisa Pohjolan, Dmitri Bashkirovin ja Olli Mustosen mestarikursseilla. ​
​
Mirka Viitalan taiteellista työtä ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Pro musica-säätiö, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Alfred Kordelinin säätiö sekä Greta ja William Lehtisen säätiö. Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt Viitalalle 1-vuotisen taiteilija-apurahan vuosille 2018, 2020 ja 2023. Pariisin taiteilijakaupungin säätiö on myöntänyt Viitalalle residenssin Pariisin Cité internationale des Arts-taiteilijakeskuksessa vuosina 2022 ja 2025.
Kotisivu www.mirkaviitala.com

Mirka Viitala is a concert pianist known for her insightful and powerful interpretations. Her ability to move fluidly between different genres and roles has led to a career of wide artistic diversity.
​
​​In addition to solo and chamber music performances, Viitala is a frequently seen musician with the Avanti! chamber orchestra and the Radio Symphony Orchestra. She has been involved in several multi-artistic productions directed by artist Teemu Mäki, such as You'll Be a Tree (Stoa, 2017) and The Christmas Gospel (Kiasma Theatre, 2018).
​​​
In 2023, Alba Records released both Viitala's solo album and the chamber music album ´Rebecca and Louise´. Both albums have received excellent reviews in the national and international media. Viitala has recorded music for the Finnish broadcasting company YLE since 2000 and has premiered numerous works by Finnish and foreign composers such as Matthew Whittall, Pasi Lyytikäinen, Riikka Talvitie and Minna Leinonen.
​​
Viitala began her piano career at the age of four under her father's guidance, travelling through the Kuusamo Music School and the Sibelius Academy's Youth Department to the Sibelius Academy's Performing Arts Department, where she studied with Matti Raekallio and Ralf Gothoni. She furthered her studies with Professor Jan Wijn at the Sweelinck Conservatory in Amsterdam and at master classes with Murray Perahia, Liisa Pohjola, Dmitri Bashkirov and Olli Mustonen.
​
Mirka Viitala's artistic work has been supported by the Finnish Cultural Foundation, Arts Promotion Centre Finland, Pro musica Foundation, Jenny and Antti Wihuri Fund, Alfred Kordelin Foundation and Greta and William Lehtinen Foundation. The Arts Promotion Centre Finland has awarded Viitala a 1-year artist fellowship for 2018, 2020 and 2023.
Homepage www.mirkaviitala.com
​
​
​
​
​
Katso Helvi Leiviskän pianokonserton esitys YLE Areenasta tästä linkistä!
​
Taltiointi Musiikkitalosta, Radion sinfoniaorkesterin Itsenäisyyspäivän juhlakonsertista, 6.12.2020. Esiintyjinä RSO & Hannu Lintu, solistina Mirka Viitala